Asiakkaidemme kokemuksia

Vastaanotollemme on yli 20 vuoden aikana saapunut lukemattomia ihmisiä alle viikon ikäisistä vauvoista lähemmäs satavuotiaisiin. Suurin osa asiakkaistamme tulee tuttaviensa suosituksesta viimeistään silloin, kun ovat nähneet muutoksen omin silmin.

Lue asiakkaidemme kokemuksia ja ota ensiaskel parempaan vointiin.

Aloitetaan!

Kiropraktiikka ja keskiselän kipu

Valitin kivustani kuukausia eräälle ystävälleni. Hän on käynyt kiropraktikolla jo pitkään ja ehdotti, että menisin samalle. En oikein uskaltanut, koska olen käynyt toisella kiropraktikolla aikaisemmin ja silloin hän rusikoi niin että sattui. Kivun tullessa niin pahaksi, että selkäni oli kosketusarka, ajattelin, että minulla ei enää olisi muuta vaihtoehtoa. Päätin kuunnella ystävääni ja ottaa yhteyttä kiropraktikkoon, joka on oikeasti koulutettu ammattilainen eikä mikä tahansa huithapeli.

"Hoitoon ei liittynytkään kivuliasta rusikointia"

Olin aluksi peloissani, mutta henkilökunta sai minut tuntemaan että olisin oikeassa paikassa. Selän tutkimus paljasti kohtia, joissa oli vikaa, ja kiropraktikko näytti asiat perinpohjin selittäen asiat oikein tarkkaan. Ensimmäinen hoito ei sattunutkaan, eikä siihen liittynyt mitään ikävää vääntämistä tai vetämistä – ja mikä tärkeintä, siihen ei liittynyt aikaisempaa kivuliasta rusikointia. Nyt en tunne kipua selässäni enää ollenkaan ja voin itse asiassa nojata vasten tuolia ilman että tuntisin kipua.

Voin suositella kiropraktiikkaa kaikille tuntemilleni ihmisille – sekä sinulle!

H. V. 27 v. 

Apua niskakipuun ja tinnitukseen

Työskentelen pankkivirkailijana, joten työni on pitkälti päätteen ääressä istumista huonossa asennossa. Joulun 2005 jälkeen aloin tuntea outoa tukkoisuutta pääni vasemmalla puolen. Tuntui aivan kuin korva olisi ollut lukossa. Työstä johtuen niska ja hartia seutu olivat olleet jumissa jo pitkään mutta korvan oireilu oli uutta. Tätä tukkoisuutta ja korvan suhinaa jatkui aina kesään 2006 asti, jolloin hakeuduin kiropraktikolle.

Olin kuvitellut kiropraktisen hoidon olevan kivuliasta, mutta koska olin käynyt pettymässä fysikaalisessa, osteopaatilla, lymfahoidossa ja jäsenkorjaajalla Kaustisella, ajattelin että olisi aika kokeilla, vaikka vähän jännittikin. Jännitystä ei helpottanut aikaisempi sydänleikkaus ja siitä johtuva rintakehän arkuus, eikä myöskään nivustyrän vuoksi asetettu verkko.

"Kunpa olisin uskaltanut tulla hoitoon jo aikaisemmin"

Kiropraktikko tutki selkärankani, ryhtini ja hermoston toiminnan todella tarkkaan. Samoin hän määritteli ongelmani aikaisemmin otetuista röntgenkuvista. Lääkärin mukaan niissä ei ollut mitään vikaa – ikään liittyvää kulumista lukuunottamatta. Kiropraktikon mielestä on kuitenkin epänormaalia jos kaularanka on vääntynyt päinvastaiseen asentoon. Tämä vaikuttaa kuitenkin olevan koko ongelman alku ja juuri.

Yllätyksekseni hoito ei ottanutkaan kipeää. Päinvastoin, se on ollut joka kerta miellyttävää, eikä minun ole tarvinnut jännittää rintakehäni vuoksi. Kotiväkeni mukaan muutokset ovat olleet merkittäviä, ryhti on suoristunut enkä enää kävele leuka maassa. Suhina on loppunut aikoja sitten ja pääni alkanut kääntyä joka suuntaan. Kunpa olisin uskaltanut tulla hoitoon jo aikaisemmin.

M.V. 52 v.

Noidannuolen hoidosta kokonaisvaltaiseen elämänmuutokseen

Heräsin muutama kuukausi sitten viiltävään kipuun oikeassa lonkassani. Pariin ensimmäiseen päivään kävely oli todella tuskallista, joten yritin vain levätä. Työni puolesta ajan paljon autolla, mutta autoon pääseminen oli lähes mahdotonta. Kun vihdoin sain itseni autoon, huomasin, etten enää voinut peruuttaa, sillä en saanut päätäni kääntymään. Koko selkä tuntui olevan aivan yhtä puuta. Autosta pois pääseminen olikin jo aika taikatemppu. Kipu oli niin kokonaisvaltaista, että tarvitsin yksinkertaisiin päivittäisiin asioihin muiden ihmisten apua. En saanut kenkiä sidottua ja pukemisessakin jouduin turvautumaan vaimon apuun. WC:ssä käynti… no, jätetään jotakin lukijan päättelykyvyn varaan.

Turvauduin aluksi vaimoni lääkkeisiin, joita hän oli saanut päänsärkyynsä. Kun niistä ei tuntunut olevan apua, hakeuduin tutulle lääkärille. Häneltä olin saanut aikaisemminkin kaikki tarvittavat myrkyt mm. astmaan ja närästykseen. Tutkimuksen jälkeen, tai oikeastaan koko tutkimusta ei pahemmin tehty liikkumiskyvyttömyyteni vuoksi, hän sanoi vaivan olevan noidannuoli ja lykkäsi pakaroihini piikillä kipulääkettä. Piikki sattui ja nipisti, mutta ajattelin sen olevan vaivan arvoista, jos vain saisin liikuntakykyni jotenkin takaisin. Olo helpottikin. Pääsin taas liikkumaan vaikka selkä oli edelleen todella jäykkä.

Omin jaloin ylös kiropraktikon pöydältä

Jatkoin kipulääkkeiden syömistä jo kolmatta viikkoa, kunnes eräänä iltana makasin sohvalla ja selkäni jumitti taas aivan mielettömästi. Kipu tuntui oikeaan pakaraan ja nivuseen eikä sohvalta nouseminen onnistunut omin voimin. Pääsin ylös vasta kun vaimoni palasi töistä. Silloin hän ehdotti, että pitäisiköhän tuota selkää hoitaa jollain muulla tavalla kuin pillerillä.

Muistin kaverini käyneen kiropraktikolla Helsingissä, ja hän oli aina kehunut miten hänen ruotonsa oli vetreä ja että staminaa löytyy. Kysyin häneltä apua ja hän otti selvää ketä kiropraktikkoa suositellaan täälläpäin Suomea. Seuraavana päivänä löysin itseni Mäki-Pesolan verstaalta. Hoitopöydällä en tiennyt miten päin pitäisi olla, sillä joka paikkaan koski. Olin varma etten selviäisi hengissä, sellaiseen solmuun hän minut väänsi. Yllätys oli valtava, kun huomasin että rentoutuessa kipu olikin vain vähäistä ja pääsin ylös pöydältä omin avuin. Siitä alkoi totaalinen muutos.

Närästyslääkkeet veks, astmalääkitystäkin tarvitaan enää aniharvoin

Elämäntapani ovat olleet haasteellisia jo vuosia. En ole yksinkertaisesti välittänyt mitä syön, tai paljonko kilometrejä mittariin vuosittain tulee. On vaan pitänyt takoa kuumaa rautaa. Vasta Mäki-Pesola sai minut havahtumaan huonosta kunnostani. Olin kyllä harrastanut liikuntaa, mutta kaikki muu oli saanut jäädä.

Kärsin närästyksestä, johon söin päivittäin lääkkeitä. Kun tajusin miten hullua tämä on, Mäki-Pesola ohjasi ruokavaliotani ja muutamassa päivässä lääkkeet tulivat turhiksi. Hoidon myötä olen myös huomannut hengityksen helpottuneen. Astmalääkkeitä en käytä kuin harvoin, jos hengittäminen on todella vaikeaa. Säännöllisen hoidon ja elämäntaparemontin myötä tunnen olevani ainakin yhtä nuori kuin vanhin lapseni.

H.A.

Kiropraktiikka borrelioosin hoidossa

Olen käynyt kiropraktikolla jo vuosia aina kun selkäni on tullut kipeäksi. Hoitoon menin siis vain siinä tapauksessa, kun kipu oli paha. Ajattelin, että se on parasta mitä selkäkivulle voi tehdä.

Jossain vaiheessa selkäkivuista, päänsärystä ja niskakivusta tuli kuitenkin jatkuvia ja minut passitettiin ensin fysioterapiaan ja lopulta kuntoutukseen. Mikään ei kuitenkaan auttanut vaan oloni paheni. Pahentuminen toi mukanaan mitä erilaisempia oireita; käteni alkoivat vapista, tunsin outoja hikoilukohtauksia vaikka iho oli jääkylmä, minua huimasi, henkeä ahdisti ja puheesta tuli epäselvää. Kävin monella eri lääkärillä kunnes nuori erikoislääkäri alkoi epäillä borrelioosia.

"Kiropraktiikan tarkoitus on poistaa häiriöitä, jotta keho saisi parantua itsekseen"

Kivut olivat kuitenkin niin pahoja, että hakeuduin jälleen kiropraktikolle. Mäki-Pesolalla en ollut aikaisemmin käynyt ja hän sanoi, ettei kiropraktiikka itse asiassa olekaan hoitoa selkäkipuun. Olin yllättynyt, koska aikaisemmin se oli ollut niin tehokasta. Mäki-Pesola selitti, että kiropraktiikan tarkoitus on ainoastaan poistaa häiriöitä jotta keho saisi parantua itsekseen. Hän ei siis luvannut parantaa selkäkipuani, päänsärkyäni eikä mitään borrelioosin oiretta, mutta lupasi varmistaa että parantumiskykyni olisi jatkuvasti parhaalla mahdollisella tasolla.

Hoidon alussa oloni alkoi helpottua. Mitään dramaattista en tuntenut, vaan muutokset tapahtuivat tuskallisen hitaasti ja vaiheittain. Vasta kun vaimoni huomasi suurimmat erot, tajusin että oireet ovat vähentyneet lähes olemattomiksi. Käsien vapina katosi ja puhe tuli kuin ennenkin.

Ilman kiropraktiikkaa en usko, että olisin parantunut näin täydellisesti niin hirvittävästä taudista kuin borrelioosi.

Vaimo: "Nähtyäni mieheni tulokset halusin itsekin päästä Mäki-Pesolalle hoitoon"

Katsoin mieheni kärsimysnäytelmää ja sitä miten aktiivinen, ikämiesurheilua harrastava mies vanheni aivan hetkessä vapisevaksi sammaltajaksi sairautensa tähden. En ollut uskoa, kun hän hoidon myötä alkoi hitaasti muuttua takaisin entiselleen. Kivut alkoivat selkeästi vähentyä ja puheesta tuli täysin normaalia.

Olin vuosittain käynyt itse hoidossa iskiastyyppisten vaivojen ja selän jäykkyyden vuoksi. Nähtyäni mieheni tulokset halusin itsekin päästä Mäki-Pesolalle hoitoon. Aikaisemmin hoitoon meneminen johtui siitä, että selkä oli niin mahdottoman kipeä. Huomattuani kuitenkin säännöllisestä hoidosta tulleen lisääntyneen liikkuvuuden päätin hoidoissa käymistä jatkaa.

Kannattaa kokeilla!

P. & P.A.

Apu pitkään kestäneeseen huimaukseen ja muihin oireisiin


Olin elänyt elämääni 42 vuotta terveenä. Vuoden 2010 lopulla tilanne muuttui. Aluksi syksyn aikana alkoivat yläselkävaivat. Joulua ennen olimme valmistelemassa vanhuksille joulujuhlaa. Päivä meni hyvin, mutta seuraavana päivänä olo oli heikko ja huimaava. Oli pakko hakea työstä sairaslomaa koska olo oli niin kurja. Olotila jatkui samanlaisena vuodenvaihteen yli. 4.1.2011 menimme elokuviin mieheni kanssa mutta jouduin poistumaan elokuvateatterista juuri elokuvan alettua, kun huimaus paheni ja lisäksi tuli muitakin oireita kuten sydämentykyttelyä. Tästä lähti liikkeelle viiden vuoden huimauskierre. Olo muistutti kuin olisi ollut koko ajan laivassa, joka keinutti tasaiseen tahtiin. Pikkuhiljaa oireita tuli lisää ja lisää.

Jouduin turvautumaan pystyssä pysyäkseni ja pystyäkseni liikkumaan rollaattoriin. Ja silti jopa 50 metrin matka oli sellainen, että minun piti välillä pysähtyä huilaamaan, että jaksoin sen kävellä. En uskaltanut liikkua yksin missään koska olo oli niin huono. Huimasi ja välillä silmissäkin musteni. Autolla ajamisestakin olin jo luopunut ja tarvitsin joko kyyditsemään minua. Noiden viiden vuoden aikana sain lääkäriltä todistuksen siitä, että olen vammainen ja sain kunnalta taksimatkoja myös asiointia varten. Niilläkin matkoilla minulla oli kyllä aina joku saattajana, koska yksin en voinut mennä mihinkään.

Minua alettiin tutkia, että mistä ihmeestä nämä oireet johtuvat. Tutkittiin, tutkittiin. Välillä ei jatkettu tutkimuksia, kun mitään ei löytynyt. Kävin kaikilla eri alojen lääkäreillä. Jossain vaiheessa sain Menierentauti diagnoosin, kun kuulokin oli niin alentunut, että suositeltiin molempiin korviin kuulolaitetta. Minua huimasi, oli kipuja, voimattomuutta, vapinaa, silmävärvettä, tuntopuutoksia, migreenikohtauksia ym. Kävin yli sadalla lääkärillä eikä kukaan löytänyt syytä vaivoilleni. Psykiatrillakin kävin, kun ajateltiin että lääketieteen alalta löytyisi vastaus olotilaani, mutta psykiatri ei osannut mitään diagnoosia sieltä antaa. Kävin kuntoutuksessa, kokeilin fysioterapiaa, hierontaa, kalevalaista jäsenkorjausta, erilaisia lääkkeitä. Mistään ei ollut apua. Sitkeästi itse yritin myös koko ajan keksiä miten jatkaa selvittelyä. Sitkeästi yritin jotenkin pysyä toimintakykyisenä.

"Olin kyllä jo melko kyllästynyt kaikkiin kokeiluihin, mutta päätin että kokeillaan nyt tämäkin juttu vielä"


Googlailin taas kerran, kun koitin itse miettiä miten edetä huimauksen syyn selvittelyssä, kun tie oli taas kerran pystyssä. Sieltä netin syövereistä silmiini osui sana kiropraktikko. Olin kyllä jo melko kyllästynyt kaikkiin kokeiluihin, mutta päätin että kokeillaan nyt tämäkin juttu vielä. Tuskin siitä apua on mutta kokeillaan. Niinpä sitten melko pian istuin Harrin luennolla kuulemassa miten kiropraktiikka toimii. Ja siitä sitten tutkimuksen kautta ensimmäiseen hoitoon. Minulla ei ollut ennakkoluuloja eikä mitään pelkoa kiropraktiikkaa kohtaan ja turhaa se olisikin ollut koska kivuliastahan se ei missään nimessä ole. Rusahtava ääni ehkä aluksi vähän kauhistutti. Näin siis minun tarinaani löytyi onnellinen loppu, kun viimein Harri tutki ja katseli minun niskaani ja totesi että nyt tiedän mikä Sinulla on. Toisella puolella niskassa kuoppa ja toisella puolella nikama törröttämässä.

Harrin kanssa päätettiin, että nyt hoidetaan niska kuntoon. Olin onnellinen, että joku sanoi viimein, että tietää mikä minua vaivaa. Kuvittelin että huimaus häviää ensimmäisellä kerralla, mutta niin ei käynytkään. Olin varma, että ei tästäkään hoidosta olisi apua. Minua kuitenkin ohjeistettiin ja kannustettiin jatkamaan hoitoja ja niin tein. Olisiko ollut viidennen kerran jälkeen, kun sitten jo keppien avulla pääsin lähtemään Harrin hoidosta. Pian jo ilman niitäkin. Hoidot alkoivat kesällä 2016 ja niin vain hienosti kävi, että niska alkoi tulemaan kuntoon ja oireet pikkuhiljaa häipyivät pois.

Lokakuussa 2016 palasin töihin täysin terveenä. Siitä asti olen nyt ollut kunnossa ja pystynyt taas elämään täyttä elämää. Olen jatkanut käyntejä Harrilla koska olen huomannut, että saavuttamastaan olotilasta on hyvä näin pitää kiinni. Hyvästä olotilasta ovat päässeet nauttimaan myös perheenjäseneni, jotka hekin ovat kehuneet, että kokonaisolotila ja virkeystaso on parempi, kun huoltaa kehoa kiropraktikolla silloin tällöin. Jos joskus on joku pieni kolotus ollut, pieni orastava päänsärky tai kova väsy niin näihinkin oireisiin on apu löytynyt Harrin hoitopöydältä. Olen pitänyt siitä kovasti, että hoitoon on päässyt silloin kun on ollut tarvetta ja hoito käy nopeasti ja vaivattomasti. Suurkiitos Harrille ammattitaitoisesta hoidosta, josta minulle tuli korvaamaton apu!

J.S 

Varaa maksuton konsultaatio

Tutustu meihin ja tarjoamaamme palveluun ilman velvotteita. Jätä yhteystietosi, niin soitamme sinulle mahdollisimman pian!

Soita Varaa aika